Syysflunssa ja ajatuksia leikkauksesta

Kaikenlaista on viime kirjoituksesta ehtinyt sattua. Kävelen TÄYSIN omin jaloin (hiphurraa). Fysioterapeutti ihmetteli ensimmäisen käynnin yhteydessä, että miten kävelen edelleen keppien avulla kun suoranaista estettä omille jaloille ei ole(eihän sen jälkeen enää kehdannut kävellä kepeillä kun ammattilainen sanoo että nyt loppuu). Ensimmäinen käynti oli melkein heti viime kirjoituksen jälkeen. Kohta sekin riemu loppuu kun pääsen viimein sinne eturistisiteen korjausleikkaukseen joulukuun alussa. Leikkauksen piti alunperin olla tämän viikon maanantaina, mutta sattuneesta syystä se siirtyi.

Flunssa päätti iskeä juuri huonoimmalla hetkellä. Kuulemma tämä on joku bakteeritauti, tänään kävin viimeinkin hakemassa antibiotit ja pitää toivoa silmät ja varpaat ristissä, että sairastelu ennen leikkausta olisi tässä. Ainiin ja onhan mulla tän aina yhtä kivan flunssan kanssa samaan aikaan ollut silmätulehduskin joka puhkesi aivan yllättäen kesken työpäivän.

Töihinkin olen viimenkin päässyt. Maailman ehkä mukavimpaan päiväkotiin missä olen tähän mennessä ollut. Harmittaa suunnattomasti kun on ehtinyt kiintyä melkein kuukauden ajan porukkaan (lapset ja aikuiset) niin joutuu jättämään ne polven takia. Kyllä ne odottaa mua ! <3

Mietityttää leikkaus aikalailla paljon. Sairaanhoitajan esihaastattelussa olen jo käynyt ja fysioterapeutilla samalla sairaalareissulla tuli myös pyörähdettyä. Kaikki alkaa olemaan aikalailla päivän selvää. Jotain turvaa luovaa päälle kun menee sinne sairaalaan leikkaukseen ja iloinen mieli. Se riemun tunne kun saa ne sairaalan vaivaiset "välipalat" kun olet joutunut olemaan vähintään 6h syömättä ennen leikkausta.

Jouluvalmistelut olen aloittanut jo hyvissä ajoin kun kerran joulukuusta ensimmäiset viikot kävelen kepeillä. Joulukortit on jo täysin lähetystä vaille(kunhan saisi aikaiseksi ostaa postimerkit ja miettiä kenelle laittaa joulukortit menemään). Joululahjoista itse tehty on kovaa vauhtia valmistumassa. Muuten kaikki joululahjat on suunnitteluasteella. Ensimmäiset piparit ja joulutortut on jo leivottu ja glögiä maisteltu.

Eiköhän tämä tästä iloksi muutu, eikö niin?

Polven ristisiteiden revähdys

Viime viikolla tarkentui diaknoosi. Polveni ristisiteet ovat revenneet (revähtäneet, miten kukin haluaa asian ilmaista). Asiaa on saanut pienessä päässä pyöritellä aika moneen kertaan, 2kuukauden aikana on ehtinyt kaikenlaista miettimään. Sairasloma toivottavasti loppuu VIIMEIN kuun lopulla jolloin pääsisi VIIMEINKIN takaisin lasten pariin päiväkotiin.

Kulkeminen on ulkona edelleen keppien avustuksella. Sisätiloihin saatiin ortopediltä armahdus, että saan kulkea ilman keppejä ja saranaortoosia. Samalla puhelulla saatiin lähete fysioterapiaan (jossa en ole muuten ikinä itse ollut, jännää) ja 6viikon päähän aika uudellleen ortopedille. Tällöin tarkastellaan polven kuntoa sillä hetkellä, kun se on toivottavasti rauhassa saanut kuntoutua. Jatkohoitoa suunnitellaan samalla, pääsenkö taas leikkauspöydälle toisesta jalastani (oikea polvi tähystetty ja nivelkierukkaa korjailtu, jalkapallovamma sekin) vai jatketaanko vahvaa kuntouttamista, että päästäisiin nopeammin takaisin jalkapallokentille.

Nivelsiteiden repeämä

Ortopedilta saatuna diaknoosina nivelsiteiden repeytymä. Mahdollisuuksissa on myös kokonainen irtipoikkikatki oleminen ja nivelkierukoiden vahingoittuminen mutta kaikki selviää tarkemmin magnettikuvissa. Kunhan sinne joskus päästään. Turvotusten pitäisi kuulemma ensin laskea. Millä laskea turvotusta kun se on jo viimeiset pari viikkoa ollut yhtä turvoksissa? Siitä eteenpäin päätetään mitä tehdään, leikkaukseen vai kuntoutuuko itsestään. Olen sairaslomalla syyskuulle asti ainakin. Kepeillä kuljetaan kodin ulkopuolella. Kotona tykkään kulkea enemmän polvetuen kanssa kun saa hoidettua asioita paremmin ilman kokoaikaista apua.

Päätoimisena vaatetuksena polvituen kanssa ovat jonkinlaiset trikoot. Farkkujen päällepukeminen on lähestulkoot mahdotonta. Ilman pitkiä housuja ei oikein mielellään ole kun polvituki painaa ja hiostaa. Vaatekerrastoni muuttuvuus perustuu lähinnä paitojen erilaisuuteen. Toisena päivänä tuollainen paita ja toisena päivänä toienlainen paita. Ihanaa sanon minä.

Mahdollisimman paljon pitäisi lepuuttaa jalkaa. Pitää kohoasennossa ja vain nauttia elämästä. Koittakaa nyt minut saada pysymään paikallaan pitäen jalkaa kohoasennossa... Korkeintaan kun iskette tablettini käteen niin se onnistuu, mutta vain hetken. EI tämä tenava jaksa olla paikoillaan, olisi kiva mennä ja tulla mutta kun ei tuo liikkuminen yksin bussissa onnistu, ainakaan kaksijalkaisten ihmisten nopeudella..

Kaikesta huolimatta ensi viikoll (VIIKON PÄÄSTÄ) mennään kavereiden kanssa Helsinkiin katsomaan Cheekkiä kahden Olympiastadion keikan verran !! :) Oon nyt jo niin FIILIKSISSÄ ! Katsotaan miten kipeitä ollaan keikkojen jälkeen, mutta lohduttavana asian haarana olen ottamassa kasan kylmäpusseja ja särkylääkkeitä mukaan jos vain järjestävä taho vastaisi sähköpostiini.

Reissunpäällä

Reissu Oulaisiin koostui aikalailla pitkälti noista kolmesta elementistä. Kiekkoja, kiekkoja ja kiekkoja. Tottakai se avasi tälläiselle vannoutuneelle jalkapalloilijalle taas uudenlaisen lajin mitä voi Suomessa harrastaa ihan SM-tasolla. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että kyllä se ihan mukavaa oli vaikkakin ONNEKSI seurasin vain sivusta ja toimin huoltona, personal treinerinä ja päähän potkijana. 

Ehdimme myös eräänä iltapäivänä "pohjoisessa" olessamme pyörähtää Kalajoen hiekkasärkillä kuten ylläolevista kuvista näkee. Hiekka oli mukavan pehmeää ja merivesi matalassa vedessä yllättävän lämmintä. Uimaan ei kumminkaan uskallettu mennä kun ukkospilvet seurasivat meitä kuin hai laivaa..

Joku oli saanut hauskan ajatuksen tuolla pohjoisessa piirerllä noihin valkoisiin juttuihin (meilläpäin niitä sanotaan traktorin muniksi) erilaisia kuvioita. Toimi meille sopivana rajapyykkinä siitä minne meidän pitää ajaaa.

Loppuun voisin vielä lisätä, että keppikerjäläisen elämä ei ole mitään mukavaa ja tekevälle sattuu. Äiti ja M yrittivät minut saada jo vaihtamaan lajia kun kuulemma se on liian tapaturma-altista minulle. Onneksi on tiedossa aika jo ortopedille niin saadaan selvyys, että missä mättää. Hetkeksi joudutaan ainakin jalkapallosta pitämään taukoa, kuulemma...

SUMMER 2014

Liitän tekstiä elävöittämään ottamia kuviani Korkeasaaresta tältä kesältä.

 Kesää on ehtinyt taas vierätämään jonkin verran eteenpäin. Kirjottaja on ehtinyt viimein tekemään töitä vanhainkodilla (ei ole siis oikein mun ykköslemppareissa työpaikkojen suhteen) kyllästymiseen asti. Myöskin lomailu on kuulunut allekirjoittaneen elämään.

 Korkeasaaressa on ehditty jo tänä kesänä pitkästä aikaa käymään. Ei oikein ollut niin hieno millaisena sen muisti. Kiva kuitenkin tutkailla erilaisia eläimiä ja todeta, että onneksi kaikkia ei tule vastaan joka päivä !

 Ammattikorkeakoulun pääsykokeet olivat ja menivät. Turha reissuhan siitä taas muodostui kun eivät ne VIELÄKÄÄN ymmärtäneet missä mun paikka olisi ollut ensi syksynä. Noo uutta matoa koukkuun syksyn haussa taas kerran.. Kiinnostus pääsykokeita kohtaan alkaa menemään lopullisesti kun aina saa varasija kirjeitä sieltä. Joskus olen vielä sairaanhoitaja!

 Syksyllä tarkoituksena jatkaa lukion viimeisten parin kymmenen kurssin loppuun käyntiä ja aloittaa työt jossain kivassa päiväkodissa jos luoja niin suo. Palata lähtöpisteeseen, siihen työhön johon olen koulutuksenkin saanut ja joka on eniten lähinnä sydäntäni. Toivotaan, että ensi vuoden alussa lukio on viimein taputeltu mun elämästä, lopullisesti.

 Loppukesän suunnitelmissa häämöttää yksi reissu vähän pohjoisempaan Suomeen, nimittäin Oulaisiin. Pieni irtiotto arjesta ja katselemaan miltä maailma näyttää vähän pohjoisemmassa Suomessa :) Tietysti voisimme loppukesänä ottaa vähän aurinkoa, syödä jäätelöä ja nauttia kivoista keleistä. Tottakai se on pikkupakko takoa töitäkin jotta olisi rahaa jota törsäillä :)

 Loppuun oli pakko liittää koko kesän ainoa ylpeyden aihe. YLIOPPILAS VUOSIMALLIA 2014. Kiitos ja kumarrus.

Tuleva kesä pelottaa.

Julia kirjoitti osuvasti blogissaan aiheesta joka mieleeni on hiipinyt lähi päivinä. Tekstiin pääset tästä.

Viikko valuu loppuun kuin hiekka tiimalasissa. Viimeiset hetket M:n kanssa ennen kuin se taas lähtee toisaalle töihin. Suomeksi se on mulle poikaystävä_vapaa_kesä (=superkovaa ikävää). Keskiviikkona se lähtee ensimmäisen kerran, mutta onneksi palaa takasin mun ylioppilasjuhliin viikonlopuksi.

Yhteistä aikaa tulee olemaan vain yksittäisiä päiviä silloin tällöin kun molempien työt sattuvat niin sallimaan. Aiemmastahan tahti ei muutu mihinkään. Ennen M:n muuttoa kotikonnuilleni elämämme oli samanlaista. Työt/koulu jos salli niin satuimme näkemään. Monetmonet itkut tullut itkettyä äitille, kavereille, tai M:ltä saamille pehmoleluille kun on vaan niin superkova ikävä (pyyhkii silmäkulmaansa vaikka tietää M:n tulevan säbästä kotiin kohta).

Tottakai, aiempaan muutoksena on se, että olen vahvistunut huimasti siitä mitä aikaisemmin olin. En pelkää aina sitä sanomatonta pahinta asiaa mitä voisi tapahtua kun M ei ole kotona. Osaan luottaa siihen, että tämä kesä on taas vahvistavana tekijänä sille, että suhde kestää vielä vuosia. Osataan olla parikin kuukautta olematta kuin paita ja peppu. Allekirjoittaneelle takertujalle alku voi olla erittäin hankala. Lopulta huomataan, että puoli kesää on mennyt aivan hujauksessa ohi.

Juliakin tuossa tekstissään minusta puhui oivallisesti monestakin asiasta joista olen samaa mieltä. Uskon itsekkin siihen, että kun M taas elokuussa palaa tänne takaisin niin osaan katsoa häntä aivan uusien pinkkien lasien läpi. Sitä riemua kun tietää, ettei se taas koko arkiviikkoon lähde mihinkään. Osittain vihaan pienessä mielessäni (anteeksi M, ota huumorilla) maajoukkuetta ja kaikkia muita kotkotuksia jotka riistää meidän aikaamme. Mutta olen oppinut ajan saatossa nauttimaan siitä, että saan itsekkin juosta kentällä miten haluan. Ilman, että tarvitsee harmitella sitä, että toinen joutuu olemaan vaan kotona.

Jokainen tarvitsee hetkisen omaa aikaa ilman sitä ällösöpöä parempaa puoliskoa. Mulle on ainakin tärkeää, että yhteyttä pidetään vaikka ollaan erossa. Nautin täysin siemauksin siitäkin, että pääsen viettämään rakkaiden kavereiden kanssa laatuaikaa koko kesän. Äitikin varmasti tykkää kun näkee tytärtään hieman enemmän kuin viikonloppuisin suurimmissa käänteissä kääntymässä kotona..

TEHDÄÄN KESÄSTÄ IKIMUISTOINEN !

Ylioppinut oppilas.

Viimeinkin. Kaikki se VIISI (kyllä luit aivan oikein, olin vähän ehkä laiska) vuotinen uurastus on ohi.

MINÄ OLEN YLIOPPILAS VUOSIMALLIA 2014!!! 

Viime kuukaudet on menneet täysin pimennossa. Yllättävän koville se läheisen pois meno taas otti. Uskon sydämmessäni kuitenkin, että hän on superylpeä minusta kun olen lähisukumme ensimmäinen ylioppilas. 

Kirjoituksen menivät oletettua paremmin joiltakin osin. Kirjaimet olisivat tietysti voineet olla parempiakin mutta tavoitehan oli, että läpi kun päästään niin hyvä on. Nyt jännityksellä odottellaan niitä pääsykoekutsuja. Tuleeko ne vai jäävätkö ne kuitenkin tulematta ? 

Siinäpä vasta todellinen pohdinnan aihe. Jos pääsykoekutsut tulevat ja lopulta kolahtaa kouluun pääsy ilmoitus postiluukusta niin olen varmastikkin onneni kukkuloilla. Unelmien täyttymys. Jos taas käykin niin ettei VIELÄKÄÄN ammattikorkeakoulu ymmärrä innokkaan opiskelijan päälle niin haistakoot kukkanen. Palaan takaisin sinne (hiivatin) lukioon ja teen ne hassut parikymmentä kurssia loppuun jolloin saisin myös päästötodistuksen. Onneksi ohjelmassamme sattuisi olemaan kaikkea muuta kuin TERVEYSTIETOA, ENGLANTIA, MATIKKAA, ÄIKKÄÄ saatikka HISTORIAA. Suurin pohdinnan aihe voi olla, että minua ei haluta enää päivälukioon, vaan joudun iltalukioon. Mitä ihmettä mie teen ne kaikki aamupäivät kun lukio alkaa vasta klo16 ??? Tietysti voisin mennä päiväkotiin tekemään sijaisuuksia ja toivoa, että pääsen lähtemään töistä niin, että ehdin iltalukion tunneille. EI STRESSATA SITÄ VIELÄ. Nautitaan ihanasta kesästä.

PS. Kauden eka maali tuli tehtyä eilen aivan SUPERHIENOSTI päällä maalin vasempaan YLÄKULMAAN !! <3 (viimeksi olen tehnyt maaleja/MAALIN silloin kun olin vielä ammattikoulussa tokalla luokalla, vai oliko viime maalista kauemmin...)